Muuta tärkeää:
Peliaika: 1x20 min.
Joukkueita on
yhteensä 12 ja ottelut pelataan kolmessa lohkossa. Lohkoissa pelataan
lauantaina yksinkertaiset sarjat ja sunnuntaina on
vuorossa sijoitusottelut. Alkulohkojen 4. sijoittuneet pelaavat sijoista 10-12, lohkojen 3. sijoittuneet sijoista 7-9, lohkojen 2.
sijoittuneet sijoista 4-6 ja lohkovoittajat sijoista 1-3. Jokaiselle
joukkueelle tulee viisi ottelua.
Alkulohkojen sarjataulukossa
tasapisteissä järjestyksen ratkaisee:
a) maaliero b)
tehdyt maalit c) päästetyt maalit d) arpa.
Jos sijoitusottelut
päättyvät varsinaisen peliajan jälkeen tasan, suoritetaan
rangaistuspotkukilpailu. Molemmat joukkueet valitsevat joukkueestaan kolme (3)
laukaisijaa. Jos tilanne tämän jälkeenkin on vielä tasan, vedetään ”rankkareita”
vuorotellen ratkaisuun asti.
Keltaiset kortit
ovat ottelukohtaisia ja nollaantuvat seuraavaan
otteluun. Kahdesta keltaisesta ja suorasta punaisesta kortista seuraa yhden
ottelun pelikielto.
Koska turnaus on
tarkoitettu harrastejoukkueille, saa joukkueessa olla max.
kaksi liiton futsalsarjoissa pelaavaa
henkilöä, joista yksi kerrallaan kentällä.
Toivottavaa olisi,
että jokaisella joukkueella on yhtenevä peliasu ja numeroidut paidat.
Pelikenkänä on tietysti vaaleapohjainen
sisäpelijalkine, ettei pelialustaan tule jälkiä.
Pelipalloina
käytetään piirin futsalpalloa.
Kilpailun järjestäjä
ei vastaa mahdollisista loukkaantumisista, joten oma vakuutus on hyvä hoitaa
kuntoon!
Otteluluovutus 50 € / luovuttanut joukkue, maksetaan
vastustajalle!
Kylpyläpakettiin
sisältyy sovitut majoitukset, aamupala, allasosasto, kuntosali sekä
ohjelmamaksu tanssiravintolaan. Muut syömiset ja juomiset jokainen osallistuva
joukkue hoitaa itse.
Pelit pelataan
reilun pelin säännöillä ja mukaan tarvitaan repullinen huumoria ja iloista
mieltä. Nautitaan Ikaalisten Kylpylän antimista ja tehdään yhdessä turnauksesta
rento ja vauhdikas, mutta ollaan ihmisiks!
Mikäli turnauksen
aikana tulee kysyttävää, tässä puhelinnumerot joihin voi kilauttaa:
040-705 8910 / Anne
0500-884327 / Mauri
Terveisin
SPL:n Tampereen piirin Kylpyläfutsal-team